Kansankeittiö 20.10.18

Artikkelikuvassakin näkyvä Punch kokkasi meille herkullista borche-keittoa, suorastaan eksoottisella kaalilisäkkeellä. Kokemuksesta voin kertoa että tätä ateriaa et todellakaan olisi tahtonut jättää välistä!! Jouduin syömään annoksia ties kuinka useita, koska makuhermoni vain eivät suostuneet sivistymään! Jälkiruoaksi leivoin pari pellillistä perinteistä deprese-leivosta, joka ei siis sisällä ollenkaan lisättyä sokeria eikä makeutusaineita, vaan makunsa pehmeys perustuu puhtaasti viinirypäleiden tarjoamalle makeudelle. Päällä sekoitus kaurakermaa ja tahinia. Yam!

Mainokset

Kansankeittiö + Resolution / Kumous -video art event, part 4. la 6.10. klo 18:00-21:30

Tänään iltaa on vietelty rattoisasti videofestarin ja hampurilaiskestien muodossa. Tässä illan valokuva-antia. 🙂

Avajaiset 22.9 ja Meksikolainen kansankeittiö 29.9.2018

Jakson 22.9.-14.10. aikana Hirvitalolla on näyttelyssä Ilkka Wahala ja Katariina Stålhammar : Toistoja, installaatio (yläkerta) sekä Petri Puolakka: Rakkauden topografia (alakerta),öljymaalauksia.

Näiden näyttelyjen 22.9. järjestetyt avajaiset sujuivat mukavissa merkeissä myöhäiseen iltaan saakka ja väkeäkin riitti aivan sulkuhetkiin asti. Ulkoilma oli jo hiukan viileä, vaan lämpimässä rakennuksessa, musiikin ympäröimänä ei sekään päässyt tunnelmaa laskemaan. Kansankeittiö tarjosi kaikille herkullista apetta, mm.lähiruokana kasvatetun kurpitsan ja talon kompostimullassa kasvatettujen perunoiden muodossa. Avajais-snackseja riitti yöhönkin saakka, eikä virvoikkeistakaan tullut pulaa. Kaikinpuolin onnistuneet avajaiset siis, kiitokset kaikille osallistuneille.

Tässä kaikille nyt hiukan esimakua taikka muisteltavaa avajaisista sekä alakerran näyttelystä, joka siis yhä nähtävissä, 14.10. saakka, kuten yläkerran virtuaalinenkin.

 

 

 

Meksikolainen kansankeittiö 29.9

 

Meksikolainen kansankeittiö tarjosi herkullisia makuja kaikkien nautittaviksi eilen lauantaina, jolloin juhlintakin jatkui alkuyöhön saakka. Tarjolla oli vegaanista vihannesriisiä, mustapapukastiketta, chilikastiketta, lehtikaalisalaattia ja nachoja. Pöydät olivat katetut värikkäin pöytäliinoin, kukkamaljoin sekä kynttilöin. Meksikolainen musiikki raikasi, sekä vieraina kävi myös reippaasti lapsiakin, osa tanssahdellenkin.

 

 

 

Meksikolaisen kansankeittiön yhteydessä kaikilla halukkailla oli myös mahdollisuus tulla hyödyntämään omenapuristinta, jonka käytöstä kuvia tässä:

 

 

25.8.-16.9. Jukka Pirinen: Dramaattisia sekvenssejä J-Mollissa(alakerta), kartonkigrafiikka

Tässä jokunen näyte ko. näyttelystä:

Syysvirettä

Kirjoittajana toinen Tampereen asukas kuin edellisten päivitysten kohdalla. Blogin seuraajien harmiksi kesäajalta ei nyt ole päivityksiä, mutta tavoitteena tarjota runsaampaa syyssatoa. Tätä kirjoittaessani olen itseasiassa varsin kaukana Hirvitalosta, junassa matkalla lyhyelle sukulaisvierailulle. Itse aloitin Hirvitalon projekteihin osallistumisen vasta toissaviikkoisen keskiviikon kello kuuden kokouksessa, joten sitä edeltävistä tapahtumista en vielä osaa kertoa. Ja asioihin:

Hirvitalon facebook-sivu löytyy osoitteesta: https://www.facebook.com/Hirvitalo-Pispalan-Nykytaiteen-Keskus-202287073132009/

Hirvitalo ”henkilönä” & aktiivisemmin päivityksiä. https://www.facebook.com/hirvitalo.pispalannykytaiteenkeskus?fb_dtsg_ag=Adyali_IURH5FEHpSgut_-c_rSl6IhcG6Se3_vSi34XbJw%3AAdyLifZjSxmwf3dbIf3cV2vcrHC4YLuWfTqMRCxFfXOcUQ&__nodl

ja Instagram-tiliä ollaan paraikaa perustamassa.

Nyt on siis mukavan aurinkoinen kuin vielä lämminkin syysperjantai. Ensi vuoden teeman valinta on viimein saatu päätökseen, mutta paljastuu suurelle yleisölle vasta hamassa tulevaisuudessa. Toissaviikon talokokouksessa käytiin keskustelua Taidepiknik-nimisen tapahtuman toteuttamisehdotuksesta Hirvitalon tiloissa, alastonmallin hyödyntämismahdollisuuden avautumisesta Hirvitalolla, viikottaisten kaikille avoimien kolmen tunnin jaksojen muodossa, gallerian näyttelyjärjestys-rakenteen mahdollisesta muutoksesta, taikka ainakin sellaisen kokeilujakson toteuttamisesta, Hirvitalon käyttöasteesta tulevana talvena, sekä kenties muistakin aiheista mitkä eivät juuri nyt ilman muistiinpanoja mieleeni pilkahda.

Viime viikon talokokouksessa saatiin nauttia alakerran bändiharjoitustilasta kantautuneesta musiikista, puhuttiin alakerran tavarapaljouden setvimisestä, näyttelytilan lattian kunnostamisesta, talkootarpeesta, ym., ja esille astui ajatus vanhan venäläisen antiikkisohvan istuinosan käyttökuntoon korjaamisesta, jonka lupasin toteuttaa.

Heti samana iltana kävin toimeen, päällistä reunustaneen kaistanauhan hellävaraisesti irroittaen, päällisen kiinnitykset kuin itse päällisenkin irroitellen, alkuperäiset heinäpehmusteet kuin jousituksenkin poistaen ja korvaten muotoon leikatuilla vaahtomuovipatjoilla ja tyynyillä. Seuraavana päivänä kotiompelukoneellani lisäsin koko päällisen reunoihin vahvan kaitanauhan, vahvalla siksakilla tilkiten. Jousituksen rikkoutumisen aloittaman repeämän ompelin kiinni, kuten kaikki pienemmätkin purkautumisten alut paikkasin ja kankaan kuvioinnin väliin jäävät heikommat kohdat kankaasta valelin Erikeeper plus-liimalla. Kankaan kuivuttua palasin talolle kiinnittämään sen sohvaan niitein ja pienin ruuvein, minkä loppuun saattaminen vaatii enää repeämän aiheuttaman kangasvajeen korvaaminen riittävän huomaamattomalla kangastilkulla. Kuitenkin jo tätä nykyä sohva on taas käyttökuntoinen, ja keräsipä aivan kehujakin. Kuvan lisään taas talolle palatessani.

Torstaisen työpäiväni aikana keräsin pihamaalta luumuja, joista valmistin mukavan purkillisen hilloketta Kansankeittiön käytettäväksi. Loppupäivän ajan tein tarkkaa siivouspuunausta. Daniel kuormasi kompostista multaa tätä nykyä ruohottomiksi käyneille maa/alueille, joilla nurmen kuitenkin sopisi kasvaa. Sen tavoitteena on saada nurmikko leviämään kuormatuille alueillekin.

Puutarhassa pidetyssä tämän viikon keskiviikon talokokouksessa ei ilmennyt maata järisyttäviä uutisia bloggattaviksi, joten tällä viikolla emme paneudu asiaan sen syvällisemmin. Kokous oli, pääasiat tulivat käsitellyiksi ja arki jatkuu. Kokouksen alkumainingeissa itseni juuri puunatessa paperiveistostelman vahvistamisessa liimaisiksi käyneitä sormiani eräs talolainen keräsi pihasta mukavan lastin tuoreita omenoita, jotka perkkasi keskustelujen lomassa.

Kokouksen päätyttyä omenoita työstänyt henkilö alkoi keittämään niistä hilloa, jota itsekin kattilaa puhdistaessani maiskuttelin. Herkullinen aito vanilja tuli voimakkaasti esille, hyväilevine tuoksuineen.

Keittovedet purkeista poissa

Valmista hilloa purkitussuppiloon

Ja sopivat kannet tiiviisti paikoilleen. Nyt ei muovikalvoja välissä, lienevät tuoreet nykykannet tiiviitä. 🙂

 

-Blogistinne Anna F

kuukausi hirvitalolla.

Muutin Jyväskylästä Tampereelle 2 kuukautta sitten suorittamaan viimeistä työssäoppimistani ennen valmistumista kuva-artesaaniksi. Kaikki oli uutta ja pelottavaa (nyt kaikki ei enää ole niin uutta, mutta pelottavaa kylläkin) ja työssäoppimispaikat olivat todella kiven alla. Yhteensä lähetin hakemuksen lähes kahteenkymmeneen edes hiukan valokuvaajan tehtäviä muistuttaviin paikkoihin, mutta kenelläkään ei ollut tarvetta toppilaiselle. Kunnes lopulta Hirvari pelasti mielenterveyteni toivottamalla minut tervetulleeksi.

Tässä postauksessa on tiivistettynä minun kuukauteni Hirvitalolla, ja mitä kaikkea tapahtuikaan samalla kun leskenlehdet alkoi kukkia.

Näyttelyt:

Keskeisin asia Hirvitalossa on taidenäyttelyt, ja galleriatilaa löytyy sekä ala- että yläkerrasta. Siksipä sainkin yhdeksi tehtäväksi dokumentoida näyttelyitä.

Näyttelyitä oli minun aikanani kaksi:

17.3. – 8.4. Maija Saksman ja Seppo Renvall: PAKKAAJAT PAKKAAJAT, POIMINTOJA

14.4. – 6.5. Tuomo Vuoteenoma: Purgatori, installaatio

Tuomo Vuoteenoman näyttely Purgatori, Installaatio

Tuomo Vuoteenoman näyttely Purgatori, Installaatio

Tuomo Vuoteenoman näyttely Purgatori, Installaatio

Tuomo Vuoteenoman näyttely Purgatori, Installaatio

Maija Saksman ja Seppo Renvallin näyttely PAKKAAJAT, PAKKAAJAT

Maija Saksman ja Seppo Renvallin näyttely PAKKAAJAT, PAKKAAJAT

Maija Saksman ja Seppo Renvallin näyttely PAKKAAJAT, PAKKAAJAT

Maija Saksman ja Seppo Renvallin näyttely PAKKAAJAT, PAKKAAJAT

Maija Saksman ja Seppo Renvallin näyttely PAKKAAJAT, PAKKAAJAT

Maija Saksman ja Seppo Renvallin näyttely PAKKAAJAT, PAKKAAJAT

 

Avajaiset:

Tuomo Vuoteenoman Purgatori- näyttelyn avajaiset oli 14.4.

 

Kansankeittiö:

Hirvitalolla toimii myös joka lauantai kello 17 alkaen vegaaninen kansankeittiö. 14.4 saatiin syödä ulkona keväisessä säässä Hirvitalon pihalla.

 

Hirvitalo on vapaa kohtaamispaikka samanhenkisille ihmisille, eikä mikään päivä ole ainakaan tähän mennessä ole ollut toistensa kopio – paitsi näyttelyn PAKKAAJAT, PAKKAAJAT soiva jazz- musiikki joka päivä 5 tuntia putkeen.

– Anni Virta

MUISTELOA PISPALASTA

 

 

Aika muuttuu, paikat muuttuu, Pispala muuttuu (ja on aina muuttunut). Kolme Pispalalaista muistelee eloaan ja oloaan parikymmentä vuotta sitten, silloin kovin yhteisöllisessä Pispalassa.

Kun olin 5-vuotias asuin jonkun vuoden 90-luvun Pispalassa. Muistan kauniit, värikkäät puutalot ja pikku kujat ja Pispankoulun jonka pihassa leikimme. Sitten muutin 14-vuotiaana uudestaan Pispalaan asuen siellä 10 vuotta. Pispala on lämminhenkinen, kaunis ja kunto nousee Pispanportaita juostessa. Pispalaan on juurtunut maine sen yhteisöllisyydestä joka kukoisti entisaikaan ja se sai minut miettimään miten Pispala on vuosien varrella muuttunut.
Koska itse en muista ensimmäisistä elovuosistani Pispalassa juuri mitään, niin haastoin Kirtsi Kauhasen, Eija Valveen ja Iita Kettusen muistelemaan eloaan Pispalassa parikymmentä vuotta sitten.

Iita Kettunen muistaa Pispalaa nän: ”90-luvulla vuosikymmenen elo oli kovin yhteisöllistä. Jos pistäydyin naapurissa ja siellä laitettiin ruokaa, kipaisin kotoa omia ruokatarvikkeita ja laitoimme sitten ruoan yhdessä.”

Kirsti Kauhanen muutti Pispalaan vuonna 1974 kun kaunis miljöö teki häneen vaikutuksen. Kämppä ei ollut järin hieno ja ulkovessaan oli tyytyminen mutta Pispalan ja asunnon tunnelmallisuus veivät mennessään. ”Silloin 70-80-luvulla siellä oli aika villiä monella tapaa. Oli paljon rakentamattomia joutomaita, ei-kenenkään maita, rannat oli pusikoituneet, Pyhäjärven rannassa oli vanha hieno pitkä laituri, jonka päässä saattoi istua yöllä katselemassa tähtitaivaalle ja haaveilla.
Talot eivät olleet pääsääntöisesti viimeisen päälle remontoituja, kuten nykyisin.
Asujaimisto oli tosi monen kirjavaa, paljon mieleen painuvia persoonallisuuksia.
Pispalassa asuminen oli yhtä seikkailua tuona aikana!”

Iita muutti Pispalaan Pispankadulle 1984 ja asuu Pispalassa edelleen.
”Meillä oli Pispalassa tiivis porukka, jonka kanssa kävimme yhdessä retkillä ja järjestimme paljon juhlia. Vastustimme myös kiivaasti Pispalan vanhan rakennuskannan tuhoamista ja uudisrakentamista.

Pispankatu oli varsinainen tuon ajan sosiaalinen media: kadulla portaiden kulmassa päivysti aina vakiojoukko, joka tiesi tarkkaan, mihin kukin oli menossa tai mistä tulossa. Sieltä saattoi myös käydä tiedustelemassa, jos etsi jotakin henkilöä. ”Päivystäjät” osasivat taatusti neuvoa.”

Pispalalaisista soittajista koottu ryhmä Orastava Seitikki 1990-luvun alussa

Eija Valveelle on tärkeää alueen vanhanaikaisuus ja kylämäisyys. ”Kapeat kujat ja Pispalan portaat ja runsas kasvillisuus. Lastenvaunujen kanssa kulkeminen kävi urheilusta. Toinen asia, joka oli vaikuttavaa, oli Pispalan yhteisöllisyys. Asiaan kuin asiaan löytyi tekijöitä, mistä osoituksena esimerkiksi joka keväiset Pispalan karnevaalit (traditio joka sai alkunsa Pispalan peruskorjausbuumin aikaan ajatuksella, että jatkuvan remontoinnin ja työn lisäksi tarvitaan myös hauskaa).  On vaikea kuvitella Pispalaa, eikä sitä tälläisenä olisikaan ilman yhteisöllistä otetta, asioihin tarttumista. Yhtenä esimerkkinä haluan nostaa Ryytimaitten suojelun. Asuessani Pispalassa muistaakseni vuonna 1997 kaupunki alkoi havitella kasvimaita kaavoittaakseen ne asuinalueen rakentamiseksi. Tätä uhkaa torjumaan syntyi Kurpitsaliike tukipaikkanaan Kurpitsatalo. Olen viljelijä, minulla on palsta Tahmelan ryytimailla ja aina kun siellä istutan, kylvän ja kitken tunnen syvää kiitollisuutta kaikkia niitä Pispalan aktiivisia toimijoita kohtaan, jotka saivat säilytettyä ryytimaat.”

1990-luvun alussa viljellään yhdessä

Sitten 90-luvulla Pispalasta tuli ”juppipaikka”. Juppi on koulutettu, menestyvä ja muodikas nuori joka pyrkii taloudelliseen menestymiseen. Pispalan sykähdyttävä yhteisöllisyys alkoi sortumaan kun köyhät muuttivat pois ja rikkaat kaupunkilaisnuoret tulivat heidän tilalleen rakentaen modenrimpia taloja vanhojen puuhökkeleiden tilalle.

 
”Pispala on muuttunut kovastikin noista ajoista. On ikävää, että niin paljon vanhaa rakennuskantaa on tuhottu ja koko mäki on muuttunut autoilua palvelevaksi. Kun muutin tänne 80-luvun puolivälissä, ei Pispankadulla ”asunut” kuin muutama auto. Lisäksi Pispalasta on kadonnut suuri määrä vuokra-asuntoja, mikä on keskiluokkaistanut aluetta. En myöskään koe täällä enää niin tiivistä yhteisöllisyyttä, mutta se saattaa johtua siitäkin, että suuri määrä ystäviäni on joutunut muuttamaan täältä pois, koska asuntojen hinnat ovat niin huikeita.” Iita toteaa.

 
No, tarkoittaako se että yhteisöllisyys on kadonnut Pispalasta? Minusta ei. Yhä edelleen Pispala kukoistaa ihanilla, yhteisöllisillä liikkeillään, yhteisöllisyyttä Pispalassa vaalitaan! Ehkä Pispalan yhteisöllisyys vain on muuttanut muotoaan.

Teksti: Minerva Vaara

 

 

NÄYTTELYTAUOLLA

Venla Roponen, näyttelystä Kuolema on elämän koti. Kuva: Lauri Mäki-Murto

Hirvitalon galleria jää näyttelytauolle talvikuukausien ajaksi helmikuun loppuun saakka. Tässä pieni katsaus mitä galleriassa on tänä vuonna on ehditty kokea.

Lauri Mäki-Murto, näyttelystä Itseni karikatyyri. Kuva: Anna Valli

Lauri Mäki-Murto, näyttelystä Itseni karikatyyri, kuva: Lauri Mäki-Murto

Venla Roponen, näyttelystä Kuolema on elämän koti. Kuva: Lauri Mäki-Murto

Vuoden 2015 näyttelyhaussa etsittiin Itse tehdyn energian purkauksia eli ”omavaraisuuden huomioon ottavia puheenvuoroja, joissa luovuus ja elämän edellytykset yhdistyvät.” Materiaalisen yltäkylläisyyden kulttuurissa omavaraisuus voi olla jotain muutakin kuin omat potut ja polttopuut. Se voi olla tapa luoda hylätylle materialle uusi muoto tai tulkita vallitsevat arvojärjestykset uusiksi.

”Ihmisellä on maaginen kyky tehdä energiasta ja materiasta mihinkään kelpaamatonta jätettä. Tähän ei pysty mikään muu olento tai voima koko universumissa. Onko ihmisellä vastaavia kykyjä myös rakkauden suhteen?”

Kysymyksen esitti DXXXA D ja asetti esille hääparien toivotuimmat lahjat listoina ja taiteilijan tuottamina kustannustehokkaina 3-D mallinoksina. Dxxxan toinen teoskokonaisuus koostui Uniikkikappale lp:n kappaleiden kuvamallinnoksista. Näitä biisejä ei voi kuunnella muualta kuin yhdeltä tallenteelta, mitä ei edes INTERNETISTÄ!?

DXXXA D, raita 5 SEITSEMÄN OIKEIN LOTOSSA

 

Samalla kun uudet teknologiat tekevät monista kokemuksista ajasta ja paikasta riippumattomia, ovat nopeasti vanhenevien laitteiden jätevuoret yhä konkreettisempia. Tästä materiaalivarannosta ammentaa

Kokeellisen elektroniikan seura KOELSE

KOELSE, MANGOLD MACHINE ”you are excrement, you can turn yourself into Gold”

Koelsen näyttelyssä MANGOLD MACHINE ”you are excrement, you can turn yourself into Gold” kävijä saattoi ohjailla installaatiota muovikitaran näppäimillä ja ehkä vaikuttaa siihen millaisena ihmisenä astui ulos?

”Asiat piippaa, surisee, pitää jotain tuntemattomia ääniä ja välkkyy ja ehkä haisee joltain. Mutta niistä muodostuu joku kokonaisuus joka väistämättä muuttaa sua jotenkin. Ei välttämättä paljoa, mutta vähän kerrallaan, ja jossain vaiheessa huomaat olevasi jotain uutta.”

Materiaalille uuden muodon antaa myös Route-Couture taideprojekti. ”Route-Couture-turkisten materiaalina käytetty yliajettu eläin korjataan talteen samalla kun teiden varsilta siivotaan roskat. Projekti pohtii elämän arvostusta ja arvottamista ylentämällä jätteen asemassa olevan ruumiin arvostettavaan muotoon.” Tekijöistä juttu myös tässä blogissa viime talvelta

http://routecouture.org/

John & Evelyn Grzinich, Permeate, kuva: Evelyn Grzinich

John ja Evelyn Grzinichin teoksissa orgaaniset ja keinotekoiset elementit sekoittuivat niin äänimaailmoissa, materiaaleissa ja piirrosten aiheissa. Näyttelykokonaisuus toi esiin hienovaraisesti tajuntaan hiipiviä pohdintoja kasvusta ja sen rajoista.

Kulutusketjun alkulähteille kaivosteollisuuteen toi näkökulmia saamalaistaiteilijoista koostuva Suohpanterror ryhmä. The Sami Revolution -näyttely keräsi suuren kävijämäärän ja huomiota mediassa. ”Kaivokset ovat meille pahin uhka. EU katsoo, että pohjoinen Eurooppa on viimeinen erämaa, jossa on paljon hyödyntämättömiä luonnonvaroja. Me saameleiset hyödynnämme maata kestävästi, jotta täällä voisi olla elämää myös sukupolvien jälkeen.” kommentoi ryhmän edustaja Jenni Laiti Aamulehden artikkelissa.

Teokset kritisoivat valtiotason politiikan lisäksi rasistisia stereotypioita joihin edelleen törmää elokuvissa tai mainonnassa. Uniikit ja käsintehdyt saamalaisasut kertovat kantajansa suvusta ja perinteistä toimien yhteisön sisäisenä viestintänä. Naamiaiskaupan halpaversioiden luulisi olevan jo mennyttä aikaa ja tilalle tulevan aidon arvostuksen ja uteliaisuuden alkuperäiskansan rikasta kulttuuria ja perinteitä kohtaan. http://suohpanterror.com/

Yhteiskunnallisesti kantaaottavilla linjoilla jatkoi Maailmantango-festivaalin nykytaideohjelmistoon kuulunut näyttely, jonka oli kuratoinut Minna Hendriksson teemalla Kapina. Alakerta esitteli Oranssin digitoimaa pienlehtiarkistoa (http://oranssi.net/pienlehdet/), ja yläkerran valtasi maalaukset ja piirrustukset. Kun näyttelyhaussakin toivottiin pelkkien kysymysten sijaan myös ratkaisumalleja sosiaalisiin ja poliittisiin kysmyksiin, yhdenlaisen sellaisen tarjosi Antti ’Eze’ Eskelinen maalauksellaan.

ANTTI ESKELINEN ”ctrl + alt + del”

Lopuksi vielä. Elämä ja ns. edistys jättää jälkeensä kaikenlaista silkkoa, yliajettuja raatoja, lavakaupalla vuoden takaisia innovaatioita, merkityksensä menettäviä symboleita, rojua, sälää ja voitontavoittelun tieltä raivattuja koteja. Sieltä seasta saattaa etsivä löytää ihmeellisiä juttuja, oivalluksia ja ratkaisuja, jotain ihan uusia vaihtoehtoja miten elämän edellytykset voisi järjestää ja jakaa uudelleen. Mikäpä näitä asioita tutkiessa vaikkapa sitten ökyneliöhintojen Pispalassa. Jonkunlainen arvonuudelleenmäärittelyprojekti tämä Hirvitalokin.

Näyttelytoiminnassa huokaistaan hetki, mutta tila on käytössä itseorganisoiduille energianpurkauksille talvikuukausinakin. Talon toiminnasta päätetään yhdessä avoimissa talonkokouksissa keskiviikkoisin klo 18.

Kiinnostaako tulla mukaan näyttelytyöryhmään suunnittelemaan tulevia näyttelyitä tai osallistumaan käytännön järjestelyihin? Laita viestiä hirvitalo.archive@gmail.com.

Näyttelyhakemuksia voi lähettää ympäri vuoden, ohjeet nettisivuilla http://www.hirvikatu10.net/wordpress.1/?page_id=1543

 

Kiitokset kaikille voden 2015 näyttelynpitäjille. Tekstin lainaukset näyttelyiden esittelyteksteistä.

-Päivi

Kulttuurimagiaa mansesterissa

Tampere on monella tapaa DIY-kulttuurin kehto ja sen huomaa mielestäni hyvin monipuolisesta musiikkitarjonnasta. Monenkirjavat ovat tyytyväiset kasvot jotka kertovat matkanneensa maailmalla palatakseen aina takaisin Suomen rastapääkaupunkiin.

Vastikään kaupunkiin muuttaneena otin tehtäväkseni tutustua kaupungin lämpöä sykkivään alavatsaan. Onnekseni viikonlopulle sattui siunaantumaan Lost in music-tapahtuma, josta en ollut tietoinen ennen kuin data kiiri lukuisten välikäsien kautta Tesoman laboratoriooni.

Vaikka olenkin ulkoiluun taipuvainen niin loppukädessä vain tieto oululaisräppäri Olli PA:n keikasta sai minut raahautumaan ulos Tesoman lähiöromanttisesta atmosfääristä.

Ei kulunut aikaakaan kun istuin bussissa tatuoidun bodarin, shokkivärjätyn tanssijan ja pössyttelevän progemuusikon seurueessa pohtien musateollisuuden metafysiikkaa. Tarkkakorvaisena arvostelijana korviini kantautui minulle tuntematon laadukkaasti tuotettu, mutta sisällöllisesti kovin valju Cheekin biisi joka meni jotakuinkin näin ” nopeemmin, paremmin, kovempaa” ja muuta varsin kyseenalaista suoritusyhteiskuntaa puoltavaa ähinää.

Aloin analysoimaan materiaalia kenties liian kovaan ääneen ja päädyin täten provosoimaan sitä soittanutta ex-hämeenlinnalaista naista istumaan viereemme ja soittamaan musiikkia ”nopeemmin, paremmin ja kovempaa”. Siinä vaiheessa normaalisti salonkileijonan tavoin elehtivä persoonani leimahti provokaation juhannuskokoksi ja kysyin miksei  kanssaihmisiä voi kunnioittaa julkisessa tilassa? Todellisuudessa olin itse tehnyt samoin edellisenä iltana matkustaessani pienessä hönössä bussilla kolmetoista soittaen Köyhä Jonne nimistä kenties Cheekiäkin kyseenalaisemmalla sanomalla varustettua puhelaulajaa.

Tekopyhyydestäni lisäpontta saanut keskustelu jatkoi outoon argumentointiin siitä onko huono musa bussissa rinnastettavissa housunsa kastelleeseen juoppoon joka haisee edessäsi penkillä. Pitkällisen kahakoinnin päätteeksi pyrin tuomaan musamaun subjektiivista hyvyyttä ja ärsyttävyyttä ilmi soittamalla ranskalaisen Peste Noire yhtyeen fasistiseksikin tituleerattua, mutta musiikillisesti erinomaista black metallia. Tämän ääriteon, muiden matkustajien intervention ja tovin kestäneen lisämussutuksen myötä kykenimme lopulta saavuttamaan eräänlaisen yhteisymmärryksen ja yhdenvertaisuuden toistemme silmissä ja toivotimme itse kullekin hyvää illanjatkoa.

Ilta jatkui Passion nimiseen varsin teinimäisen oloiseen krouviin jossa sain selville Olli PAn lopettaneen jo ajat sitten. Tämä takaisku ei kuitenkaan lannistanut musiikillista kulinaristia, joten suuntasin Klubille jossa gambinasta ja henkirikoksista runoilevan Rytmihäiriön oli määrä esiintyä. Kävi kuitenkin niin, että Rytmis olisi päässyt lauteille vasta kahdentoista maissa ja videopelien sekä internet-kulttuurin kyllästämät keskittymishäiriöiset aivoni eivät millään sallineet tunnin odotusta kaupungin resonoidessa korvissani.

Päädyin siis Bar Vikkulaan jonka erikoisen tunnelimaiseen katakombiin oltiin kasattu jonkinlaiset psytrance-bileet. En lukeudu lajityypin suurimpiin faneihin, mutta astuttuani sisään tasabiitti teki tehtävänsä ja aloin joraamaan kuin kyseessä olisi ollut Jeesuksen toinen tuleminen ruotsinlaivan saniteettitiloissa. Kohtasin värikästä väkeä jotka olivat ilmeisen mielissään siitä, että tämä marginaalimusiikki oli kuultavissa keskustan McDonaldisien ja muiden vallan monumenttien varjoissa.

Opin tamppaamisen  lomassa, että Ylioppilas-talolla (tuttavallisemmin jou-talolla) joka on kunnostautunut viime aikoina rap-musiikin saralla olivat esiintymässä Tampereen oma nääsmies Kalle Kinos ja rapin SM:nkin voittanut Bassolla työskentelevä Loost Koos-yhtyeen MC Särre.

Koska olin alun alkaenkin lähtenyt kotini rauhallisesta tunkkaisuudesta todistaakseni rytmitettyä runoutta oli seuraava kohde selvä. Jou-talolle päästessäni olin mielissäni juuri aloittaneen Kalle Kinoksen ulosannista vaikkakin tuplaajan puute teki ilmaisusta hieman vaisun, toki valitsen sooloräpit paskan tuplaajan ohitse any day ja keikka jätti hyvän maun suuhun.

Samaa en voinut sanoa täysin MC Särmäkarista, eli Särrestä joka kyllä hoiti räppinsä kunnialla, mutta koki tarpeelliseksi jauhaa välispiikeissä tolkuttomasti paskaa. Tietysti stereotyyppistä suomalaista tuppisuiden ilmapiiriä sietääkin karkoittaa ja osa Särren jutuista oli hulvattomia. Jossakin vaiheessa jengiä kuitenkin huudatettiin varsin amerikkalaisittain hokemaan Make money money, take money money, jota en ainakaan itse näe mitenkään alleviivaamisen arvoisena sloganina oikein missään kontektissa.

Keikkojen jälkeen olisin mielelläni vielä poikennut Tammelan Yellow housessa jossa ainakin aikalaisraporttien mukaan oli kova drum’n’bass kattaus, mutta aloin olla väsynyt kaikesta hiipparoinnista ja päätin suunnata kotiin kuuntelemaan kämppikseni valikoimia pehmeitä jazzeja jotka tuudittaisivat minut hikiseen ja levottomaan uneen.

Tässä siis yksittäisen lauantai-illan otantaa peace out ja peace off

XO XO -Gossip Grrrl

Pispalan ravintolapäivä

Pispalassa ja Tahmelassa oli tänä vuonna useampikin ravintolapäivän kohde. Tsekkasin niistä pari ja ai, että saikin herkutella! Päiväkin oli mitä mainioin, aurinko paistoi ja ihmiset olivat joukoin liikkeellä!

Kalaa keittiön lattian alta tarjoili jäällä Tahmelan rannan tuntumassa kalaseljankaa, paitettuja ahvenia suoraan jään alta, kaalipiirakkaa ja karjalanpiirakoita. Kalaseljankaa sai päivällä oikein jonottaa ja paistetut ahvenet olivat rapsakoita ja kaalipiirakka maukasta. Antti Heikkilän, Mikko Kortteen ja Mari Karttusen luotsaama ja talkoolaisten sekä Hirvitalonkin tukema tapahtuma muodostui koko perheen ulkoilutapahtumaksi napakelkkoineen, saunomismahdollisuuksineen ja käsittämättömän punahehkuisen auringonlaskun kanssa kilpaa soittelevine muusikoineen. Kalaravintolan tuotto menee Suomen talkoot ry:lle.

 

DyykkiKöökki piti majaansa mahdollisuuksien tilalla Tahmelassa. Poppanaiset eli Mukti Kaikumo, Mari Porma ja Mari Vepsäläinen valmistivat herkkuja jos jonkinmoista dyykatuista ja lahjoituksena saaduista raaka-aineista, joista osa luomua. Yhdistelmät olivat yllätyksellisiä ja todella veivät kielen mennessään. Bruschettaa feta-piparjuuritahnalla ja tomaattisalaatilla sekä makea bruschettaversio sitruunatuorejuustolla, kandeeratuilla saksanpähkinöillä ja viikunahillokkeella. Erityisesti tämä makea leipä saa suuret kiitokseni. Lisäksi erilaisia salaattilisukkeita ja jälkiruoaksi paikanpäällä tehtyä banaanijäätelöä kuumalla omena-päärynä-inkiväärihillolla, huippua! Dyykkiköökin tuotto menee ruokanyssen tukemiseen.

Cafe Tibet Pispalanharjulla tarjoili itämaista tunnelmaa niin sisustuksellaan kuin ruokalistallaankin. Dyykkiköökissä tapaamani Ville Vepsäläinen kehui syömäänsä Tiibetin tunnelmissa nauttimaansa annosta ja nappasipa sieltä pari kuvaakin.

Illan pimetessä palasin lasten kanssa jäälle katsomaan miten Kalaravintolalla menee. Taivas oli tulipunainen ja jurtasta kantautuivat ihanat sävelet. Lapset pyörittivät toisiaan napakelkassa ja ihmiset tanssahtelivat. Onnellista.

Kuvat ja teksti Maria Ikonen, paitsi kuvat Cafe Tibetistä Ville Vepsäläinen