kuukausi hirvitalolla.

Muutin Jyväskylästä Tampereelle 2 kuukautta sitten suorittamaan viimeistä työssäoppimistani ennen valmistumista kuva-artesaaniksi. Kaikki oli uutta ja pelottavaa (nyt kaikki ei enää ole niin uutta, mutta pelottavaa kylläkin) ja työssäoppimispaikat olivat todella kiven alla. Yhteensä lähetin hakemuksen lähes kahteenkymmeneen edes hiukan valokuvaajan tehtäviä muistuttaviin paikkoihin, mutta kenelläkään ei ollut tarvetta toppilaiselle. Kunnes lopulta Hirvari pelasti mielenterveyteni toivottamalla minut tervetulleeksi.

Tässä postauksessa on tiivistettynä minun kuukauteni Hirvitalolla, ja mitä kaikkea tapahtuikaan samalla kun leskenlehdet alkoi kukkia.

Näyttelyt:

Keskeisin asia Hirvitalossa on taidenäyttelyt, ja galleriatilaa löytyy sekä ala- että yläkerrasta. Siksipä sainkin yhdeksi tehtäväksi dokumentoida näyttelyitä.

Näyttelyitä oli minun aikanani kaksi:

17.3. – 8.4. Maija Saksman ja Seppo Renvall: PAKKAAJAT PAKKAAJAT, POIMINTOJA

14.4. – 6.5. Tuomo Vuoteenoma: Purgatori, installaatio

Tuomo Vuoteenoman näyttely Purgatori, Installaatio

Tuomo Vuoteenoman näyttely Purgatori, Installaatio

Tuomo Vuoteenoman näyttely Purgatori, Installaatio

Tuomo Vuoteenoman näyttely Purgatori, Installaatio

Maija Saksman ja Seppo Renvallin näyttely PAKKAAJAT, PAKKAAJAT

Maija Saksman ja Seppo Renvallin näyttely PAKKAAJAT, PAKKAAJAT

Maija Saksman ja Seppo Renvallin näyttely PAKKAAJAT, PAKKAAJAT

Maija Saksman ja Seppo Renvallin näyttely PAKKAAJAT, PAKKAAJAT

Maija Saksman ja Seppo Renvallin näyttely PAKKAAJAT, PAKKAAJAT

Maija Saksman ja Seppo Renvallin näyttely PAKKAAJAT, PAKKAAJAT

 

Avajaiset:

Tuomo Vuoteenoman Purgatori- näyttelyn avajaiset oli 14.4.

 

Kansankeittiö:

Hirvitalolla toimii myös joka lauantai kello 17 alkaen vegaaninen kansankeittiö. 14.4 saatiin syödä ulkona keväisessä säässä Hirvitalon pihalla.

 

Hirvitalo on vapaa kohtaamispaikka samanhenkisille ihmisille, eikä mikään päivä ole ainakaan tähän mennessä ole ollut toistensa kopio – paitsi näyttelyn PAKKAAJAT, PAKKAAJAT soiva jazz- musiikki joka päivä 5 tuntia putkeen.

– Anni Virta

Mainokset

MUISTELOA PISPALASTA

 

 

Aika muuttuu, paikat muuttuu, Pispala muuttuu (ja on aina muuttunut). Kolme Pispalalaista muistelee eloaan ja oloaan parikymmentä vuotta sitten, silloin kovin yhteisöllisessä Pispalassa.

Kun olin 5-vuotias asuin jonkun vuoden 90-luvun Pispalassa. Muistan kauniit, värikkäät puutalot ja pikku kujat ja Pispankoulun jonka pihassa leikimme. Sitten muutin 14-vuotiaana uudestaan Pispalaan asuen siellä 10 vuotta. Pispala on lämminhenkinen, kaunis ja kunto nousee Pispanportaita juostessa. Pispalaan on juurtunut maine sen yhteisöllisyydestä joka kukoisti entisaikaan ja se sai minut miettimään miten Pispala on vuosien varrella muuttunut.
Koska itse en muista ensimmäisistä elovuosistani Pispalassa juuri mitään, niin haastoin Kirtsi Kauhasen, Eija Valveen ja Iita Kettusen muistelemaan eloaan Pispalassa parikymmentä vuotta sitten.

Iita Kettunen muistaa Pispalaa nän: ”90-luvulla vuosikymmenen elo oli kovin yhteisöllistä. Jos pistäydyin naapurissa ja siellä laitettiin ruokaa, kipaisin kotoa omia ruokatarvikkeita ja laitoimme sitten ruoan yhdessä.”

Kirsti Kauhanen muutti Pispalaan vuonna 1974 kun kaunis miljöö teki häneen vaikutuksen. Kämppä ei ollut järin hieno ja ulkovessaan oli tyytyminen mutta Pispalan ja asunnon tunnelmallisuus veivät mennessään. ”Silloin 70-80-luvulla siellä oli aika villiä monella tapaa. Oli paljon rakentamattomia joutomaita, ei-kenenkään maita, rannat oli pusikoituneet, Pyhäjärven rannassa oli vanha hieno pitkä laituri, jonka päässä saattoi istua yöllä katselemassa tähtitaivaalle ja haaveilla.
Talot eivät olleet pääsääntöisesti viimeisen päälle remontoituja, kuten nykyisin.
Asujaimisto oli tosi monen kirjavaa, paljon mieleen painuvia persoonallisuuksia.
Pispalassa asuminen oli yhtä seikkailua tuona aikana!”

Iita muutti Pispalaan Pispankadulle 1984 ja asuu Pispalassa edelleen.
”Meillä oli Pispalassa tiivis porukka, jonka kanssa kävimme yhdessä retkillä ja järjestimme paljon juhlia. Vastustimme myös kiivaasti Pispalan vanhan rakennuskannan tuhoamista ja uudisrakentamista.

Pispankatu oli varsinainen tuon ajan sosiaalinen media: kadulla portaiden kulmassa päivysti aina vakiojoukko, joka tiesi tarkkaan, mihin kukin oli menossa tai mistä tulossa. Sieltä saattoi myös käydä tiedustelemassa, jos etsi jotakin henkilöä. ”Päivystäjät” osasivat taatusti neuvoa.”

Pispalalaisista soittajista koottu ryhmä Orastava Seitikki 1990-luvun alussa

Eija Valveelle on tärkeää alueen vanhanaikaisuus ja kylämäisyys. ”Kapeat kujat ja Pispalan portaat ja runsas kasvillisuus. Lastenvaunujen kanssa kulkeminen kävi urheilusta. Toinen asia, joka oli vaikuttavaa, oli Pispalan yhteisöllisyys. Asiaan kuin asiaan löytyi tekijöitä, mistä osoituksena esimerkiksi joka keväiset Pispalan karnevaalit (traditio joka sai alkunsa Pispalan peruskorjausbuumin aikaan ajatuksella, että jatkuvan remontoinnin ja työn lisäksi tarvitaan myös hauskaa).  On vaikea kuvitella Pispalaa, eikä sitä tälläisenä olisikaan ilman yhteisöllistä otetta, asioihin tarttumista. Yhtenä esimerkkinä haluan nostaa Ryytimaitten suojelun. Asuessani Pispalassa muistaakseni vuonna 1997 kaupunki alkoi havitella kasvimaita kaavoittaakseen ne asuinalueen rakentamiseksi. Tätä uhkaa torjumaan syntyi Kurpitsaliike tukipaikkanaan Kurpitsatalo. Olen viljelijä, minulla on palsta Tahmelan ryytimailla ja aina kun siellä istutan, kylvän ja kitken tunnen syvää kiitollisuutta kaikkia niitä Pispalan aktiivisia toimijoita kohtaan, jotka saivat säilytettyä ryytimaat.”

1990-luvun alussa viljellään yhdessä

Sitten 90-luvulla Pispalasta tuli ”juppipaikka”. Juppi on koulutettu, menestyvä ja muodikas nuori joka pyrkii taloudelliseen menestymiseen. Pispalan sykähdyttävä yhteisöllisyys alkoi sortumaan kun köyhät muuttivat pois ja rikkaat kaupunkilaisnuoret tulivat heidän tilalleen rakentaen modenrimpia taloja vanhojen puuhökkeleiden tilalle.

 
”Pispala on muuttunut kovastikin noista ajoista. On ikävää, että niin paljon vanhaa rakennuskantaa on tuhottu ja koko mäki on muuttunut autoilua palvelevaksi. Kun muutin tänne 80-luvun puolivälissä, ei Pispankadulla ”asunut” kuin muutama auto. Lisäksi Pispalasta on kadonnut suuri määrä vuokra-asuntoja, mikä on keskiluokkaistanut aluetta. En myöskään koe täällä enää niin tiivistä yhteisöllisyyttä, mutta se saattaa johtua siitäkin, että suuri määrä ystäviäni on joutunut muuttamaan täältä pois, koska asuntojen hinnat ovat niin huikeita.” Iita toteaa.

 
No, tarkoittaako se että yhteisöllisyys on kadonnut Pispalasta? Minusta ei. Yhä edelleen Pispala kukoistaa ihanilla, yhteisöllisillä liikkeillään, yhteisöllisyyttä Pispalassa vaalitaan! Ehkä Pispalan yhteisöllisyys vain on muuttanut muotoaan.

Teksti: Minerva Vaara

 

 

NÄYTTELYTAUOLLA

Venla Roponen, näyttelystä Kuolema on elämän koti. Kuva: Lauri Mäki-Murto

Hirvitalon galleria jää näyttelytauolle talvikuukausien ajaksi helmikuun loppuun saakka. Tässä pieni katsaus mitä galleriassa on tänä vuonna on ehditty kokea.

Lauri Mäki-Murto, näyttelystä Itseni karikatyyri. Kuva: Anna Valli

Lauri Mäki-Murto, näyttelystä Itseni karikatyyri, kuva: Lauri Mäki-Murto

Venla Roponen, näyttelystä Kuolema on elämän koti. Kuva: Lauri Mäki-Murto

Vuoden 2015 näyttelyhaussa etsittiin Itse tehdyn energian purkauksia eli ”omavaraisuuden huomioon ottavia puheenvuoroja, joissa luovuus ja elämän edellytykset yhdistyvät.” Materiaalisen yltäkylläisyyden kulttuurissa omavaraisuus voi olla jotain muutakin kuin omat potut ja polttopuut. Se voi olla tapa luoda hylätylle materialle uusi muoto tai tulkita vallitsevat arvojärjestykset uusiksi.

”Ihmisellä on maaginen kyky tehdä energiasta ja materiasta mihinkään kelpaamatonta jätettä. Tähän ei pysty mikään muu olento tai voima koko universumissa. Onko ihmisellä vastaavia kykyjä myös rakkauden suhteen?”

Kysymyksen esitti DXXXA D ja asetti esille hääparien toivotuimmat lahjat listoina ja taiteilijan tuottamina kustannustehokkaina 3-D mallinoksina. Dxxxan toinen teoskokonaisuus koostui Uniikkikappale lp:n kappaleiden kuvamallinnoksista. Näitä biisejä ei voi kuunnella muualta kuin yhdeltä tallenteelta, mitä ei edes INTERNETISTÄ!?

DXXXA D, raita 5 SEITSEMÄN OIKEIN LOTOSSA

 

Samalla kun uudet teknologiat tekevät monista kokemuksista ajasta ja paikasta riippumattomia, ovat nopeasti vanhenevien laitteiden jätevuoret yhä konkreettisempia. Tästä materiaalivarannosta ammentaa

Kokeellisen elektroniikan seura KOELSE

KOELSE, MANGOLD MACHINE ”you are excrement, you can turn yourself into Gold”

Koelsen näyttelyssä MANGOLD MACHINE ”you are excrement, you can turn yourself into Gold” kävijä saattoi ohjailla installaatiota muovikitaran näppäimillä ja ehkä vaikuttaa siihen millaisena ihmisenä astui ulos?

”Asiat piippaa, surisee, pitää jotain tuntemattomia ääniä ja välkkyy ja ehkä haisee joltain. Mutta niistä muodostuu joku kokonaisuus joka väistämättä muuttaa sua jotenkin. Ei välttämättä paljoa, mutta vähän kerrallaan, ja jossain vaiheessa huomaat olevasi jotain uutta.”

Materiaalille uuden muodon antaa myös Route-Couture taideprojekti. ”Route-Couture-turkisten materiaalina käytetty yliajettu eläin korjataan talteen samalla kun teiden varsilta siivotaan roskat. Projekti pohtii elämän arvostusta ja arvottamista ylentämällä jätteen asemassa olevan ruumiin arvostettavaan muotoon.” Tekijöistä juttu myös tässä blogissa viime talvelta

http://routecouture.org/

John & Evelyn Grzinich, Permeate, kuva: Evelyn Grzinich

John ja Evelyn Grzinichin teoksissa orgaaniset ja keinotekoiset elementit sekoittuivat niin äänimaailmoissa, materiaaleissa ja piirrosten aiheissa. Näyttelykokonaisuus toi esiin hienovaraisesti tajuntaan hiipiviä pohdintoja kasvusta ja sen rajoista.

Kulutusketjun alkulähteille kaivosteollisuuteen toi näkökulmia saamalaistaiteilijoista koostuva Suohpanterror ryhmä. The Sami Revolution -näyttely keräsi suuren kävijämäärän ja huomiota mediassa. ”Kaivokset ovat meille pahin uhka. EU katsoo, että pohjoinen Eurooppa on viimeinen erämaa, jossa on paljon hyödyntämättömiä luonnonvaroja. Me saameleiset hyödynnämme maata kestävästi, jotta täällä voisi olla elämää myös sukupolvien jälkeen.” kommentoi ryhmän edustaja Jenni Laiti Aamulehden artikkelissa.

Teokset kritisoivat valtiotason politiikan lisäksi rasistisia stereotypioita joihin edelleen törmää elokuvissa tai mainonnassa. Uniikit ja käsintehdyt saamalaisasut kertovat kantajansa suvusta ja perinteistä toimien yhteisön sisäisenä viestintänä. Naamiaiskaupan halpaversioiden luulisi olevan jo mennyttä aikaa ja tilalle tulevan aidon arvostuksen ja uteliaisuuden alkuperäiskansan rikasta kulttuuria ja perinteitä kohtaan. http://suohpanterror.com/

Yhteiskunnallisesti kantaaottavilla linjoilla jatkoi Maailmantango-festivaalin nykytaideohjelmistoon kuulunut näyttely, jonka oli kuratoinut Minna Hendriksson teemalla Kapina. Alakerta esitteli Oranssin digitoimaa pienlehtiarkistoa (http://oranssi.net/pienlehdet/), ja yläkerran valtasi maalaukset ja piirrustukset. Kun näyttelyhaussakin toivottiin pelkkien kysymysten sijaan myös ratkaisumalleja sosiaalisiin ja poliittisiin kysmyksiin, yhdenlaisen sellaisen tarjosi Antti ’Eze’ Eskelinen maalauksellaan.

ANTTI ESKELINEN ”ctrl + alt + del”

Lopuksi vielä. Elämä ja ns. edistys jättää jälkeensä kaikenlaista silkkoa, yliajettuja raatoja, lavakaupalla vuoden takaisia innovaatioita, merkityksensä menettäviä symboleita, rojua, sälää ja voitontavoittelun tieltä raivattuja koteja. Sieltä seasta saattaa etsivä löytää ihmeellisiä juttuja, oivalluksia ja ratkaisuja, jotain ihan uusia vaihtoehtoja miten elämän edellytykset voisi järjestää ja jakaa uudelleen. Mikäpä näitä asioita tutkiessa vaikkapa sitten ökyneliöhintojen Pispalassa. Jonkunlainen arvonuudelleenmäärittelyprojekti tämä Hirvitalokin.

Näyttelytoiminnassa huokaistaan hetki, mutta tila on käytössä itseorganisoiduille energianpurkauksille talvikuukausinakin. Talon toiminnasta päätetään yhdessä avoimissa talonkokouksissa keskiviikkoisin klo 18.

Kiinnostaako tulla mukaan näyttelytyöryhmään suunnittelemaan tulevia näyttelyitä tai osallistumaan käytännön järjestelyihin? Laita viestiä hirvitalo.archive@gmail.com.

Näyttelyhakemuksia voi lähettää ympäri vuoden, ohjeet nettisivuilla http://www.hirvikatu10.net/wordpress.1/?page_id=1543

 

Kiitokset kaikille voden 2015 näyttelynpitäjille. Tekstin lainaukset näyttelyiden esittelyteksteistä.

-Päivi

Kulttuurimagiaa mansesterissa

Tampere on monella tapaa DIY-kulttuurin kehto ja sen huomaa mielestäni hyvin monipuolisesta musiikkitarjonnasta. Monenkirjavat ovat tyytyväiset kasvot jotka kertovat matkanneensa maailmalla palatakseen aina takaisin Suomen rastapääkaupunkiin.

Vastikään kaupunkiin muuttaneena otin tehtäväkseni tutustua kaupungin lämpöä sykkivään alavatsaan. Onnekseni viikonlopulle sattui siunaantumaan Lost in music-tapahtuma, josta en ollut tietoinen ennen kuin data kiiri lukuisten välikäsien kautta Tesoman laboratoriooni.

Vaikka olenkin ulkoiluun taipuvainen niin loppukädessä vain tieto oululaisräppäri Olli PA:n keikasta sai minut raahautumaan ulos Tesoman lähiöromanttisesta atmosfääristä.

Ei kulunut aikaakaan kun istuin bussissa tatuoidun bodarin, shokkivärjätyn tanssijan ja pössyttelevän progemuusikon seurueessa pohtien musateollisuuden metafysiikkaa. Tarkkakorvaisena arvostelijana korviini kantautui minulle tuntematon laadukkaasti tuotettu, mutta sisällöllisesti kovin valju Cheekin biisi joka meni jotakuinkin näin ” nopeemmin, paremmin, kovempaa” ja muuta varsin kyseenalaista suoritusyhteiskuntaa puoltavaa ähinää.

Aloin analysoimaan materiaalia kenties liian kovaan ääneen ja päädyin täten provosoimaan sitä soittanutta ex-hämeenlinnalaista naista istumaan viereemme ja soittamaan musiikkia ”nopeemmin, paremmin ja kovempaa”. Siinä vaiheessa normaalisti salonkileijonan tavoin elehtivä persoonani leimahti provokaation juhannuskokoksi ja kysyin miksei  kanssaihmisiä voi kunnioittaa julkisessa tilassa? Todellisuudessa olin itse tehnyt samoin edellisenä iltana matkustaessani pienessä hönössä bussilla kolmetoista soittaen Köyhä Jonne nimistä kenties Cheekiäkin kyseenalaisemmalla sanomalla varustettua puhelaulajaa.

Tekopyhyydestäni lisäpontta saanut keskustelu jatkoi outoon argumentointiin siitä onko huono musa bussissa rinnastettavissa housunsa kastelleeseen juoppoon joka haisee edessäsi penkillä. Pitkällisen kahakoinnin päätteeksi pyrin tuomaan musamaun subjektiivista hyvyyttä ja ärsyttävyyttä ilmi soittamalla ranskalaisen Peste Noire yhtyeen fasistiseksikin tituleerattua, mutta musiikillisesti erinomaista black metallia. Tämän ääriteon, muiden matkustajien intervention ja tovin kestäneen lisämussutuksen myötä kykenimme lopulta saavuttamaan eräänlaisen yhteisymmärryksen ja yhdenvertaisuuden toistemme silmissä ja toivotimme itse kullekin hyvää illanjatkoa.

Ilta jatkui Passion nimiseen varsin teinimäisen oloiseen krouviin jossa sain selville Olli PAn lopettaneen jo ajat sitten. Tämä takaisku ei kuitenkaan lannistanut musiikillista kulinaristia, joten suuntasin Klubille jossa gambinasta ja henkirikoksista runoilevan Rytmihäiriön oli määrä esiintyä. Kävi kuitenkin niin, että Rytmis olisi päässyt lauteille vasta kahdentoista maissa ja videopelien sekä internet-kulttuurin kyllästämät keskittymishäiriöiset aivoni eivät millään sallineet tunnin odotusta kaupungin resonoidessa korvissani.

Päädyin siis Bar Vikkulaan jonka erikoisen tunnelimaiseen katakombiin oltiin kasattu jonkinlaiset psytrance-bileet. En lukeudu lajityypin suurimpiin faneihin, mutta astuttuani sisään tasabiitti teki tehtävänsä ja aloin joraamaan kuin kyseessä olisi ollut Jeesuksen toinen tuleminen ruotsinlaivan saniteettitiloissa. Kohtasin värikästä väkeä jotka olivat ilmeisen mielissään siitä, että tämä marginaalimusiikki oli kuultavissa keskustan McDonaldisien ja muiden vallan monumenttien varjoissa.

Opin tamppaamisen  lomassa, että Ylioppilas-talolla (tuttavallisemmin jou-talolla) joka on kunnostautunut viime aikoina rap-musiikin saralla olivat esiintymässä Tampereen oma nääsmies Kalle Kinos ja rapin SM:nkin voittanut Bassolla työskentelevä Loost Koos-yhtyeen MC Särre.

Koska olin alun alkaenkin lähtenyt kotini rauhallisesta tunkkaisuudesta todistaakseni rytmitettyä runoutta oli seuraava kohde selvä. Jou-talolle päästessäni olin mielissäni juuri aloittaneen Kalle Kinoksen ulosannista vaikkakin tuplaajan puute teki ilmaisusta hieman vaisun, toki valitsen sooloräpit paskan tuplaajan ohitse any day ja keikka jätti hyvän maun suuhun.

Samaa en voinut sanoa täysin MC Särmäkarista, eli Särrestä joka kyllä hoiti räppinsä kunnialla, mutta koki tarpeelliseksi jauhaa välispiikeissä tolkuttomasti paskaa. Tietysti stereotyyppistä suomalaista tuppisuiden ilmapiiriä sietääkin karkoittaa ja osa Särren jutuista oli hulvattomia. Jossakin vaiheessa jengiä kuitenkin huudatettiin varsin amerikkalaisittain hokemaan Make money money, take money money, jota en ainakaan itse näe mitenkään alleviivaamisen arvoisena sloganina oikein missään kontektissa.

Keikkojen jälkeen olisin mielelläni vielä poikennut Tammelan Yellow housessa jossa ainakin aikalaisraporttien mukaan oli kova drum’n’bass kattaus, mutta aloin olla väsynyt kaikesta hiipparoinnista ja päätin suunnata kotiin kuuntelemaan kämppikseni valikoimia pehmeitä jazzeja jotka tuudittaisivat minut hikiseen ja levottomaan uneen.

Tässä siis yksittäisen lauantai-illan otantaa peace out ja peace off

XO XO -Gossip Grrrl

Pispalan ravintolapäivä

Pispalassa ja Tahmelassa oli tänä vuonna useampikin ravintolapäivän kohde. Tsekkasin niistä pari ja ai, että saikin herkutella! Päiväkin oli mitä mainioin, aurinko paistoi ja ihmiset olivat joukoin liikkeellä!

Kalaa keittiön lattian alta tarjoili jäällä Tahmelan rannan tuntumassa kalaseljankaa, paitettuja ahvenia suoraan jään alta, kaalipiirakkaa ja karjalanpiirakoita. Kalaseljankaa sai päivällä oikein jonottaa ja paistetut ahvenet olivat rapsakoita ja kaalipiirakka maukasta. Antti Heikkilän, Mikko Kortteen ja Mari Karttusen luotsaama ja talkoolaisten sekä Hirvitalonkin tukema tapahtuma muodostui koko perheen ulkoilutapahtumaksi napakelkkoineen, saunomismahdollisuuksineen ja käsittämättömän punahehkuisen auringonlaskun kanssa kilpaa soittelevine muusikoineen. Kalaravintolan tuotto menee Suomen talkoot ry:lle.

 

DyykkiKöökki piti majaansa mahdollisuuksien tilalla Tahmelassa. Poppanaiset eli Mukti Kaikumo, Mari Porma ja Mari Vepsäläinen valmistivat herkkuja jos jonkinmoista dyykatuista ja lahjoituksena saaduista raaka-aineista, joista osa luomua. Yhdistelmät olivat yllätyksellisiä ja todella veivät kielen mennessään. Bruschettaa feta-piparjuuritahnalla ja tomaattisalaatilla sekä makea bruschettaversio sitruunatuorejuustolla, kandeeratuilla saksanpähkinöillä ja viikunahillokkeella. Erityisesti tämä makea leipä saa suuret kiitokseni. Lisäksi erilaisia salaattilisukkeita ja jälkiruoaksi paikanpäällä tehtyä banaanijäätelöä kuumalla omena-päärynä-inkiväärihillolla, huippua! Dyykkiköökin tuotto menee ruokanyssen tukemiseen.

Cafe Tibet Pispalanharjulla tarjoili itämaista tunnelmaa niin sisustuksellaan kuin ruokalistallaankin. Dyykkiköökissä tapaamani Ville Vepsäläinen kehui syömäänsä Tiibetin tunnelmissa nauttimaansa annosta ja nappasipa sieltä pari kuvaakin.

Illan pimetessä palasin lasten kanssa jäälle katsomaan miten Kalaravintolalla menee. Taivas oli tulipunainen ja jurtasta kantautuivat ihanat sävelet. Lapset pyörittivät toisiaan napakelkassa ja ihmiset tanssahtelivat. Onnellista.

Kuvat ja teksti Maria Ikonen, paitsi kuvat Cafe Tibetistä Ville Vepsäläinen

 

Route Couture – Kauheaa kauneutta

Noudetaan taiteilija Karoliina Paappa kotoaan Petsamosta. Kannetaan näyttelyyn tulevia teoksia ja rekvisiittaa autoon. Matkalaukkua pitää varoa, sillä siellä nukkuu mäyrä. Pukuja pitää varoa, sillä niissäkin on eläimiä, supi, varis, luita ja höyheniä, kallo ja häntä. Taidekollektiivi Route Couture tekee taidetta maantieliikenteessä kuolleiden eläinten raadoista. Hirvitalon näyttelyyn osallistuu Karoliinan lisäksi taiteilija Leena Pukki. Heillä on ollut juuri suuri näyttely Suomen käsityötaiteen museossa Jyväskylässä. Näyttelyt sisältävät valokuvia, pukuja ja asusteita sekä patsaita. Route Couture haluaa kiinnittää huomiota eläinten oikeuksiin, sekä kommentoida niin turkis- ja muotiteollisuutta kuin kaupallisuuttakin.

Menemme Hirvitalolle ja Leenaa odotellessaan Karoliina alkaa jo suunnitella ja toteuttaa näyttelyn ripustusta. Mäyrä saa nukkua ikiuntaan tuossa nurkassa lampun alla. Se on kaunis, mutta minulle tulee sellainen olo, että se palelee lattialla. Mäyräpatsaassa on jotain hyvin kaunista, herkkää ja liikuttavaa. Joku voisi pitää näitä töitä jotenkin ahdistavina, mutta minulle ne ovat hyvin kauniita. Yläkertaan tulee turkissomisteinen hääpuku, miesten uimahousut, joissa edessä kellottaa eläimen pää, sekä valokuvia erilaisista puvuista. Valokuvat ovat uskomattoman hienoja. Niissä on epätyypillinen rajaus, joka saa katsomaan uudemman kerran, rajaus joka tekee niistä taidekuvia. Ne ovat kauniita ollakseen kuvia ihmisistä, jotka kantavat päällään raatoja.

Tapaamme molemmat taiteilijat työn touhussa avajaisia edeltävänä aamuna. Hirvitalolla säädetään valoja, porataan ja mallaillaan. Tekemistä ennen iltaa on paljon, mutta taiteilijoiden ote on rauhallinen ja rento. Kaikki onkin mallillaan ennen iltaa ja Hirvitaloon laskeutuu galleriatunnelma. Boolia kannetaan pöytään ja puheita pidetään. Karoliina ja Leena kertovat projektista ja Kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Sami Maalas pitää oman puheensa. Myös Maalas on vaikuttunut upeasta näyttelystä. Taiteiljat ovat kutsuneet avajaisiin myös esiintyjiä. Ensin esiintyy rap-porukka Antiteesi ja innostaa näyttelyvieraat juhlatunnelmaan. Illemmalla esiintyy duo Hanneriina Moisseinen ja Vilma Metteri. Tytöt tulkitsevat yleisölle herkkiä ja kauniin nostalgisia iskelmäklassikoita ja muita helmiä ja taas saa Hirvitalon yleisö olla haltioissaan.

Karoliina ja Leena ovat tehneet yhteistyötä projektissa jo seitsemän vuotta. Samaan aikaan molemmilla on oma taiteellinen toimintansa. Karoliina asuu ja työskentelee Tampereella, Leena asuu ja opiskelee Aalto-yliopistossa Helsingissä. Nyt projekti on siinä pisteessä, että uusia galleria-näyttelyitä ei ole suunnitteilla. Seuraavaksi unelmoidaan kirja- ja videoprojekteista. Kirjaan tulisi valokuvia ja esseitä eläinoikeusteemaan liittyen. Dokumentti seuraisi projektia sen alkuajoista alkaen, videokuvaa katujen varsilta raatojen keräysreissuilta, materiaalia raatojen työstösta työhuoneella, nylkemistä, parkitsemista, keskusteluja työn äärellä. Projektilla on tarkoitus astua alas norsunluutorneistaan näyttelyiden ulkopuolelle. Suunta kuulostaa virkistävälle, tavoitettavammalle. Route Couture puhuttelisi varmasti laajempaakin yleisöä herättäen tarpeellista keskustelua tärkeistä aiheista. 12-vuotias tyttäreni käy näyttelyssä ystävineen ja toteaa: ”nämä ovat hienoja, mutta myös jotenkin ällöjä, mutta onneksi näitä eläimiä ei ole tapettu tämän takia”. Niin, kauheaa kauneutta, kuten Paappa toteaa. Tarpeellinen määrä kauheutta herättämään ajatuksia uneliaasta välinpitämättömyydestä, joka asenteita helposti hallitsee. Route Couture onnistuu tehtävässään varmasti.

Teksti ja kuvat Maria Ikonen

Hirviklubi

Taiteilija Teemu Raudaskosken alulle panema Hirviklubi tuo musiikillista eloa Hirvitalolle. Hirvitalo tarjoaakin erinomaisen tilan myös tällaiselle klubitoiminnnalle. Tarkoitus on tarjota fressiä musameininkiä ja luoda pehmeämpi, matalankynnyksen mahdollisuus esiintyjille ja yleisölle nauttia hyvästä musiikista ja yhdessäolosta. Kuitenkin myös tasosta pidetään huolta ja sen kyllä saimme todeta helmikuisella Hirviklubilla, jossa esiintyjinä olivat Ville Leinonen ja Betty Paz yhtyeineen.

Ville Leinonen tarjoili kauniin ja herkän, mutta yhtä kaikki voimallisen keikan yleisölle, joka haltioissaan ja tippa silmäkulmassa täyttivät huoneen jokaisen nurkan. Erityinen kiitos tulee siitä, että setissä oli mukana useita vanhoja lauluja kuten Tähtityttö, Suudelmitar ja Enkeli. Nämä ja muut kappaleet virittivät huoneeseen läheisen, jopa hartaan tunnelman. Itse olen kuullut Ville Leinosta jo hänen hienon uransa alkutaipaleilla, kun tämä nuori, herkkä ja lahjakas tulkitsija aloitti imaisuvoimaisen esiintyjän taipaleensa. Vuosien varrella tyyli on vaihdellut hellästä rajuun ja takaisin, mutta henkilökohtaisesti oli tärkeää olla juuri tällä intiimillä ja tunnelmallisella keikalla Hirvitalolla ystävien ympäröimänä. Ville Leinonen julkaiseen 6. maaliskuuta uuden levyn Isi, josta kuulimme ainakin kappaleen Sammallaavulla, joka on taas herkintä Villeä. Tarinallinen, pehmeä ja kaunis kipale johdattelee meitä odottamaan innolla uutta levyä.

Betty Paz yhtyeineen jakoi kanssamme setin Andien musiikkia, jota kuunneltiin ensin Leinosen luomassa hartaudessa, mutta joka keikan kuluessa sai tanssijalan vipattamaan ja yleisön riehaantumaan täyteen tanssiin! Boliviasta ja Perusta kotoisin oleva yhtye soitti iloisenhaikeaa musiikkiaan taidolla ja antaumuksella, josta pääsi todella nauttimaan. Betty Paz huolehti laulusta ja Charangosta, lisäksi saimme kuulla rumpua, panhuilua, kitaraa ja viulua.

Hirvitalolaiset olivat lisäksi loihtineet pienen kahvilan makeine ja suolaisine antimineen ja koko illan tunnelma oli niin lämmin ja ihana, että Pispala oli taas aivan parhaimmillaan. Juuri tällaista ihmistä lähelle tulevaa kulttuuria tarvitsemme ja juuri sitä Hirvitalo ja Hirvitalo haluavat luoda.

Teksti ja kuvat Maria Ikonen

Teellä taiteilijan kanssa: Teemu R.

 

Neljän asunnon puutalossa tunnelmallisessa Petsamon kaupunginosassa kuvataiteilija, muusikko ja kuvittaja Teemu Raudaskoski on tiskaamassa pienen poikansa kanssa, kun saavun tapaamaan häntä. Hän on tällä hetkellä koti-isä pienelle pojalleen, neli-vuotias tytär käy jo päiväkodissa. Lapsiperheessä taiteilijan luova-aika on kortilla, mutta silti Teemu toimii taiteilijana hämmästyttävän monialaisesti.

Iltapäivällä taiteilija lähtee Turtolaan Studio 6-työhuoneelle, jonka jakaa neljä kuvataiteilijaa ja pari valokuvaajaa. Työhuoneella ei ole tällä kertaa ketään muuta ja usein käykin niin, että kaikilla on vähän omat aikataulut. Teemu kertoo, ettei yhteisöllisyyttä voi pakottaa, mutta mukavimpia päiviä ovat ne, kun joku muu kuvataiteilijoista on paikalla, myös yhteisiä tapahtumia järjestetään silloin tällöin.

Keitellään mateet ja Teemu juttelee työskentelystään. Nyt työn alla ovat levynkannet Ville Leinosen uuteen levyyn. Levynkansitaidetta hän onkin tehnyt aika paljon, mutta eniten hän nauttii työskentelystä suurikokoisten töiden parissa, seinämaalausten ja pari metriä korkeiden maalausten, pientä ja tarkkaa kuvitusta ja suuren mittakaavan taidetta siis, mielenkiintoista. Taiteilijalla on unelmia kaupunkitilan haltuunotosta taiteelle, seinämaalauksista julkisissa tiloissa, tiloissa, joissa ihmiset liikkuvat. Teemulla on paikka Turun taideakatemiassa odottamassa ja hän pohtii, mitä voisi hyötyä taidekoulutuksesta, puhutaan oman työn brändäämisestä ja markkinoinnista, imagon luomisesta. Nämä ovat tärkeitä opeteltavia, jos haluaa taiteella elannon niinkuin Teemu.

Sitten on musiikki, mutta se saa kuulemma jäädä enemmän harrastukseksi. Musiikin sarallakin monialataiteilija kyllä loistaa. Soololevy Soiden soiden on hehkuva, taidokas ja mielikuvituksellinen, kertakaikkiaan loistava. Uusia biisejä syntyy ja uutta levyä äänitetään parhaillaan. Teemu nauraa, että on hauskaa äänittää talvipakkasilla trooppisia tansseja, joita on kuulemma tulossa uudelle levylle. Musiikki onkin mukavasti lanteita keinuttavaa ja silti myös vakavaa ja syvällistä. Teemu pohtii uuden kansanmusiikin mahdollisuuksia ja ajattelee, että sellaiselle on juuri nyt tilausta aika mukavasti.

Teemu juttelee tarvitsevansa ajoittain yksinoloa, mutta tykkää myöskin verkostoitua ja porukoitua esimerkiksi aina uuteen paikkaan muutettuaan. Kyllä Teemu Tampereellakin tunnetaan! Nyt ehtii vielä Hirvitalolle tutustumaan  näyttelyyn, joka on esillä 5.2 asti. Suuret, fantastiset ja värikkäät maalaukset muuttavat koko tilan hehkuvaksi ja lämpimäksi. Katselen maalauksia pitkään ja uppoudun tarinaan ja fantasiaan sekä syviin ja hehkuviin väreihin. Maalaukset ovat yhtäaikaa lapsekkaan iloisia väreissään ja aiheissaan ja samalla niissä on jokin hiljaisuus ja vakavuus niinkuin on taulut maalanneessa miehessäkin.

Teemu Raudaskoski CARNAVALITO 14.1-5.2.15 Hirvitalo-Pispalan nykytaiteen keskus

HIRVIKLUBI 4.2.2014 Pispalan nykytaiteen keskuksella, Esiintyy : Betty Paz,  Ville Leinonen

  

Teksti ja valokuvat Maria Ikonen, maalaukset ja julisteet Teemu Raudaskoski

Olipahan aikamoiset tanssit!

Pispalan kansalle tarjoiltiin reilu viikko sitten mahtava kattaus musiikkikulttuurin saralla: Vastavirtaklubilla olivat yhtäaikaa esiintymässä Aalto, Rakka ja Faarao Pirttikangas Nubialaisineen. Olen itse aika kankea tyyppi, enkä antaudu tanssimaan keikoilla kovin helposti, mutta nythän oli otettava kaikki ilo irti ensimmäisen keikan alusta viimeisen loppuun, että olipahan tanssit!

Aalto esiintyi ensimmäisenä ja polkaisi iloluonteisen illan käyntiin. Itse käyn hyvin harvoin ulkona, mutta Aallon keikoille pyrin pääsemään joka kerta. Itse musiikin nautinnollisuuden ohella bändin keikka takaa laajan ystävä- ja tuttavapiirin kokoontumisen ja tuolloinkos on tanssikin kaksinverroin hauskempaa. Aallon taiteellinen kansanmusiikkifuusiointi on upeaa kuultavaa ja muusikot lahjakkaita. Yhtyeen uusi laulaja Laura Iso-Metsälä loisti ja hehkui lavalla.

Rakka oli minulle uusi tuttavuus, vaikka sen riveissä tuttuja muusikoita onkin. Kusti Vuorisen projektit tuppaavat olemaan aina parhaasta päästä. Meno oli mieletöntä ja porukka sekosi tanssilattialla. Nyt vain odotellaan uutta levyä, jonka kappaleita saatiin Vastavirralla kuulla useita.

Illan viimeinen esiintyjä oli Faarao Pirttikangas ja Kuhmalahden nubialaiset. Faaraon olen nähnyt livenä useita kertoja, viimeksi vieläpä Hirvitalon pihamaalla viime syksynä, eikä tämäkään koskaan petä. Yleisö jaksoi bailata ja muusikot revitellä. henkilökohtaisesti olin erityisen ihastunut saksofonia ja klarinettia soittavan Inari Ruonamaan antaumukselliseen esiintymiseen, vaikka eipä siitä jälkeen jää yksikään illan muusikoista.

Ilta kokosi yhteen mahtavat esiintyjät ja yleisöä niin pispalasta kuin muualtakin. Meillä pispalaisilla oli lavan edessä hurjan hauskaa ja olin pakahtua kiitollisuudesta, että saan kotikulmillani kokea näin upeita iltoja niin hyvässä seurassa.

Teksti ja kuvat Maria Ikonen

POKSI.

Valot sammuvat, katsomo hiljenee, jännittävästi kahden katsomon väliin jäävälle mustalle estradille ilmestyy spottiin mustaan, harmaaseen ja valkoiseen pukeutuneita sirkustaiteilijoita. Tämän vuoden Sorin sirkuksen joulushow esittelee pelkistettyä sirkustaidetta. Edellisistä vuosista poiketen Poksi ei kerro tarinaa, vaan antaa katsojalle mahdollisuuden keskittyä vain ja ainoastaan temppujen taidokkuuteen ja taiteilijoiden ilmaisuun. Temput seuraavat toistaan ja temppujen väleissä tapahtuvat roudaukset on hauskasti otettu osaksi näkyvää showta, taiteilijat kuljettavat patjat ja muut välineet lavasteiden taakse osana temppuja ja esitystä. Välillä lavalla tapahtuu niin paljon, ettei tiedä mihin katsoisi. Esiintymisasut ja kampaukset ovat taidokkaita ja väripaletti pysyy niukasti mustassa, valkoisessa, harmaassa ja hopeassa, vain silloin tällöin esiin putkahtaa punainen laatikko tai punaiseen mekkoon pukeutunut soittorasia-balleriina.

Musiikki esityksessä on erityisen hyvää, jotain outoa fuusiota, mielikuvina ehkäpä Japani, sirkus ja kabaree. Itselleni tulee outo tarve soittaa Alamaailman vasaroita kotiin päästyäni. Temput ovat toinen toistaan taidokkaampia, mutta myös kovin perinteisiä sirkustemppuja, suuria yllätyksiä ei päästä kokemaan. Lempilajini paritrapetsi ei petä taaskaan, on upeaa nähdä kahden nuoren keskinäinen työskentely ja aukoton luottamus toisiinsa. Nautinto tämä oli tänäkin vuonna!

Sorin sirkus tarjoaa vuotuisen joulushown lisäksi ympärivuotista sirkusopetusta kaikenikäisille lapsille ja nuorille. Opetus kuuluu taiteen perusopetukseen ja tarjoaa mahtavan monipuolisen ja hienon harrastuksen sadoille tamperelaisille lapsille ja nuorille. On hieoa seurata omien lasten taitojen kehittymistä, sitä intoa, jolla he esittelevät oppimiaan temppuja kotiväelle ja sitä ylpeyttä, jolla he esiintyvät vuosittaisessa kevätesiintymisessään.

Euroopan kaupungeissa paljon kierrelleenä, kaipaisin Suomessakin sitä, että sirkus tulisi enemmän osaksi katutaidetta ja tapahtumia. Sirkusta voisi yhdistää muuhun taiteeseen, liikkumiseen, musiikkiin ja tapahtumiin spontaanimmin ja ihan pienimuotoisestikin. Ja toisinkinpäin: Sirkus voisi sisällyttää itsensä enemmän muuta taidetta, musiikkia, installaatioita, tanssia, elämää. Ehkä lapset ja nuoret, jotka nyt opiskelevat sirkustaidetta Sorin sirkuksessa vielä löytävätkin keinot sirkustaiteen, muiden taiteiden ja elämän yhdistämiseen uudella tavalla.

Teksti ja kuvat Maria Ikonen