Heinäkuun alkupuolella Kaisa Luukkonen ja Peter Rosvik vierailivat Tampereella tekemässä teossarjan osana Hirvitalon Hitaan matkustamisen ja kestävän kulttuurivaihdon ohjelmaa.

Kuva: Peter Rosvik
Oli ilo tulla kutsutuksi residenssiin Hirvitalolle kesälle 2020. Parempaa kesäkaupunkia kuin Pispala-Tahmela ei olekaan. Teemana kestävä kehitys on ollut viime vuosien aikana hyvinkin suosittuja taiteilijoiden parissa. Kuitenkin niissä projekteissa jossa olemme olleet mukana kestävä kehitys on tullut enemmän esiin protestina keskiluokkaista elämäntapaa vastaan eikä niinkään heijastuneet teosten tuotannossa tai sisällössäkään. Siksi kutsu tähän tähän projektiin tuntui haastavalta. Mitä meillä olisi annettavaa kestävän kehityksen kannalta? Kumpikaan meistä ei ole ekologisen toiminnan aktivisteja. Taiteen tuottamisen ekologista kuormittavuutta voi pienentää käyttämällä kierrätysmateriaaleja, niukalla ja harkitulla materiaalinkäytöllä ja immateriaalisilla työskentelytavoilla. Näiden lisäksi tietysi on oman hiilijalanjälken pienentäminen kulutustottumusten kuten esim kasvisruokavalion ja matkustamattomuuden muodossa. Me emme ole mitenkään esimerkillisiä missään näissä. Elämme pienten resurssien elämää jossa emme omista henkilöautoja, syömme lihaa vain satunnaisesti, meillä ei ole omakotitaloa ja emme lennä lomamatkoille. Minun työskentelyni on materiaalilähtöistä ja usein materiaalia tuhlailevaa. Peter taas käyttää työssään tietotekniikkaa ja sen uusiminen ei ole kaikkein ekologisinta sekään. Missään emme ole mitenkään absolutisteja tai emme voi väittää olevamme mitenkään kestävän kehityksen airuita. Mitä meillä olisi annettavaa kestävän kehityksen ohjelmaan?
Ensimäinen vastaus tuli hitaasta matkustamisesta. Kotimme Göteborg oli kahden junan ja yhden laivan päässä Tampereesta. Tämä oli ihan toteuttamis kelpoinen maata pitkin tapahtuva matkasuunnitelma. Ainakin teoriassa näin oli. Kuitenkin kesä 2020 toi omat haasteensa mukaan liikkumiseen. Alkukesästä Covid19 oli laajalle levinneenä Ruotsissa ja Suomeen tulijoille oli kahden viikon karanteeni suositus. Ajatus siitä että olisimme rikkoneet tätä suositusta tuntui kohtuuttomalta, tai jos puujalkavitsi sallitaan, kestämättömältä. Tämän takia järjestimme itsellemme karanteeninomaiset olosuhteet Suomeen maaseudulle ennen Tampereelle tuloa. Asuimme saunassa pihan perällä etäällä talonväestä ja teimme talkootyötä pihalla ja piharakennuksissa. Siivosimme, ajoimme nurmikkoa ja hioimme tulevia lattialankkuja. Ruokailu hoitui isäntäväen kauppareissun avulla. Reilun kahden viikon jälkeen uskaltauduimme suunnata kohti Tamperetta.

Kuva: Peter Rosvik
Yhdeksi teemaksi työskentelyssämme nousi yhteistyö. Molemmat meistä ajattelee että kehitys vaatii yhteistyötä. Samalla me molemmat haluttiin että teokset ovat kiinni tässä hetkessä. Vuonna 2020 keskustelu kiertää kahden kriisin, Ilmastonmuutoksen ja Covid19, ympärillä. Siihen meidän yhteisymmärrys sitten suunnilleen loppuukin. Peppen maailmankuva korostaa anarkiaa ja nyt vallalla olevan systeemin tuhoamista jotta uusi parempi järjestelmä voisi syntyä. Minä puolestani kannatan demokratian hitaasti rullaavien rattaiden tuottavaa muutosta kansalaisaktivismin ja -tottelemattomuuden ryydittämänä. Miten tehdä yhteistyötä kun toinen oikeastaan haluaa pistää kaikki palasiksi ja toinen ei hennoisi kuin kierrättää muovinsa? Miten tehdä yhteistyötä kun päämäärät eivät ole samat? Olemme kokeilleet yhteistyötä aikaisemmin ja lopputuloksena oli, että jouduimme valitsemaan parisuhteen ja taiteellisen työskentelyn välillä. Valitsimme silloin parisuhteen. Nyt kuitenkin halusimme taas lähteä yhteistyön ritiseville jäille. Tiesimme, että neuvottelun eri tavat tulisivat olemaan tärkeänä osana kestävän kehityksen työskentelyä.

Kuva: Peter Rosvik
Neuvottelevuus tuli siis osaksi sitä miten teokset syntyivät. Paikka ja aikalähtöisyys antoi hyvä raamit neuvottelevuudelle. Teokset siis reagoivat siihen mitä me näimme ja koimme paikanpäällä. Havannoiva kävely valikoitui luontevasti neuvottelukeinoksi meille työparina ja sekä meidän ja ympäristön kesken. Kävely on kehollinen toiminta joka loi teoksille mittakaavan ja tempon. Kävelyn avulla tutustuimme ympäristöön ja rajasimme työskentelyalueeksi Tahmelaan. Havannoiva kävely loi myös keskusteluja meidän ja Tahmelan alueella oleskelevien ihmisten kesken.
Minua itseäni alkoi myös kiehtoa keskusteluissa esiin tullut nostalginen ote ympäristöön. Minä, Peppe ja ihmiset joitten kanssa puhuimme ympäristöstä puhuivat useimmiten positiiviiseen sävyyn siitä mikä oli mennyttä. Tulevaisuuteen verrattuna menneisyys tuntui näissä keskusteluissa verrattain yksioikoiselta paikalta. Todellisuudessahan menneisyys on yhtä ongelmallinen, moniääninen ja ristiriitainen kuin tämä hetki ja tulevaisuus. Tähän viitaten osa historian- ja tulevaisuuden tutkijoista käyttää monikkoa: historiat ja tulevaisuudet.

Kuva: Peter Rosvik
Emme löytäneet residenssissä uusia materiaalisia ratkaisuja tai uusia tapoja ajatella kestävää kehitystä taiteellisessa tuotannossa. Enemmänkin niputimme yhteen kerran jos toisenkin käytettyjä toimintamalleja kuten vaihdantatalous, niukkuus, vertaistuki, hitaus, havannointi, läsnäolo, konfliktin läsnäolon sietäminen, dialogi ja kehollisuus. Näistä lähtökohdista syntyi kuuden teoksen paikka- ja aika sidonnainen teossarjan Golden. Teokset olivat esillä Tahmelan maastossa 1.-8.8.2020 välisenä aikana. Toivoimme yleisön tutustuvan teoksiin arjessa tapahtuvan yllätyksen kautta. Avataksemme omaa työskentelyä ja Golden -sarjan syntyprosessia pidimme taiteilijailtaman Hirvitalolla 8.8.2020.
Kiitämme Hirvitalolaisia ja kaikkia niitä tahoja jotka mahdollistivat työskentelymme Hirvitalon hitaan matkustamisen ja kestävän kehityksen ohjelmassa. Niin paljon hyvää tahtoa, neuvottelutaitoa ja konkreettista apua tarvitaan kulissien takana että tällaiset projektit onnistuu! Kiitos!
Teksti: Kaisa Luukkonen ja Peter Rosvik